II Moottori käyntiin - kirjoittajan historia jääkiekon parissa

Austatud lugejad,

Allekirjoittaneen täytyy heti kättelyssä mainita, ettei omaa jääkiekkotaustaa pelaajana ole olemassa. Huikein saavutus luistimet jalassa löytyy keväältä 2008, kun toimin yläasteemme kaukalopallojoukkueen maalivahtina Espoon koulujen välisessä sarjassa. Kaulaamme ripustettiin lopputurnauksen jäljiltä pronssiset mitalit ja omani on jo moneen kertaan ehtinyt pölytty laatikon pohjalla. 2010 pääsiäisenä kuuluin myös kaukalopallo-ottelussa voittavaan osapuoleen pesäpallojoukkueemme virkistysviikonlopussa.

Suomeksi sanottuna jääkiekkotietämykseni perustuu pitkälti penkkiurheiluun ja "kirjatietouteen" kuin omakohtaisiin kokemuksiin kaukalossa. Kirjoituksieni persepektiivi tuleekin siis olemaan enemminkin katsomo- kuin jäänpinta-tasoa.

Ensimmäinen varsinainen kosketukseni jääkiekkoon ja SM-liigaan on joulukuulta 1999, ollessani seitsemän vanha. Paikallisen K-Marketin kauppias tarjosi kanta-asiakkailleen liput Blues-Pelicans -otteluun. Kotijoukkue johti vähän ennen viimeistä minuuttia 4-1 ja pussinokat olivat saaneet ainoan maalinsa alivoimalla. Silti lahtelaiset onnistuivat kampeamaan itsensä tasoihin ilman maalivahtia ja nappasivat kaiken kukkuraksi jatkoajalla tarjolla olleen lisäpisteen mukaansa Hämeeseen.

Seuraavana keväänä sain ihastella Leijonien otteita Pietarissa pelatuissa MM-kisoissa television ruudun välityksellä. Jukka Hentusen kaatuessa laukaistu maali Kanadan verkkoon pronssiottelussa innoitti tietysti minut ja muut naapuruston lapset kokeilemaan samaa pihapeleissä. Asfaltilla lämpimässä kevätsäässä t-padoissa pelatuiden otteluiden jälkeen laastareille oli kysyntää.

Ensimmäiset muistot JYPistä löytyvät vuodelta 2003. Olin jo aiemminkin käynyt keskisuomalaisten peleissä, sillä mummolani on Jyväskylässä ja pääsin syys-, joulu- ja hiihtolomilla Pappani tuttavan siivellä ilmaiseksi otteluihin. Tuona keväänä JYP johti puolivälieriä jo 3-1 Kärppiä vastaan, mutta niin vain loppui traktorista bensa. Taisi toisaalta tuohon aikaan toisaalta kyse olla painomusteesta ja/tai puutavarasta - ainakin, jos asiaa verrannollistaa vuosituhannen alun pääsponsoreihin, Kopijyvään ja Ouluxiin.

Seuraavana itsenäisyyspäivänä pelattiin JYPin 80-vuotisjuhlaottelu Bluesia vastaan. Peli itsessään päättyi tasan 2-2, mutta ottelusta jäi kirkkaimpana mieleen katsomoon lentänyt kiekko, jonka sain itselleni. Pikkumusta ei kuitenkaan suinkaan tipahtanut omaan syliini vaan muuan lähellä istuneen Hannu Aravirran rinnuksille. Valmentajalegenda antoi pelivälineen minulle muistoksi ja nimikirjoituksen ottelulehtiseen - riitti siinä kotona kerrottavaa.

*Korjaus*: Seuraamani ottelu olikin puhtaasti jääkiekkoon erikoistuneen JYPin 25-vuotisjuhlaottelu, joka pelattiin 15.02.2003. Jännä sattuma myös, että tuo seuraavana itsenäisyyspäivänä pelattu ottelu päättyi 2-2 Bluesia vastaan. Aravirran läsnäololle löytyy myös parempi syy, sillä tuohon aikaan hän vielä oli maajoukkueen päävalmentaja.

Tämän jälkeen seurasikin historiassa muutama vuosi, joista ei JYPin osalta ole kauheasti jälkipolville kerrottavaa. Kausi 2007-2008 antoi kuitenkin uskoa paremmasta. Kova kolaus itselleni oli Sinuhe Wallinheimon myynti kesken kauden ruplakaukaloihin. Sinkku oli ollut siihen saakka kautta minunkin luottovahtini – liigapörssissä. 

Kauden aikana tuli Espoosta käsin käytyä kahdesti Ilmalassa seuraamassa, kun hurrikaaniryhmä pöllytti Jokereita. Keväällä kuitenkin tuli noutaja Tampereen kirvesrintojen muodossa. Katkerana jouduin kotisohvalta seuraamaan, kun kesäloma koitti jo maaliskuussa. Vielä ei ollut JYPin kevät.

Syksyllä muutin turvallisen kehä 3:n sisältä Etelä-Pohjanmaalle pesäpallon perässä, perheeni suunnatessa samalla Jyväskylään. Ensi kertaa itselläni oli todellisuudessa mahdollisuus päästä katsomaan JYPin pelejä lähes säännöllisesti. Ja mikäs siinä oli katsoessa, kun peli kulki. Uusitun hallin käytävillä raikasi pelin jälkeen aikanaan c-kasetille nauhoitettu "JYP On Rautaa" ja kotiottelut olivat helmikuun puolesta välistä alkaen loppuunmyytyjä.

Tammikuulle osunut tappioputki koetteli hetkellisesti allekirjoittaneen uskoa ja päätin hurrikaanilauman vaeltaessa syvissä vesissä lupautua värjäämään tukkani blondiksi, jos Kanada-malja sinä keväänä Jyväskylään päätyisi. Robottikiekoksi mediassa leimattu keskisuomalaisten pelitapa tuotti kuitenkin ensimmäisen runkosarjan voiton Jyväskylään 17 vuoteen. 

Allekirjoittaneen sydän jätti kylläkin muutaman lyönnin välistä Kalpan noustessa 4-0 -tilanteesta jo 4-5 -johtoon runkosarjan viimeisillä kierroksilla pelatussa ottelussa. JYP-tasoitus syntyi kuitenkin onneksi peräti yhdeksän sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä ja kaksi pistettä jäi Suomen Ateenaan Jani Tuppuraisen suorituksella voittomaalikilpailussa. 

Pudotuspelit olivatkin sitten hurrikaanilauman näytöstä. Elämäni ensimmäinen fanimatka vei minut välierissä Savon sydämeen, jossa paikallisista keltamustista pelureista ei kuitenkaan ollut vastusta. Seuraavalla viikolla pääsin osallistumaan seurahistorian kolmannen finaalipaikan varmistamiseen täpötäydellä Synergia-areenalla, jossa tunnelma oli ottelun aikana ja etenkin päätyttyä sanoinkuvailematon. 

Finaaleissa vastaan asettui kuusi kevättä aikaisemmin tylysti hurrikaanilauman pudotuspelitaipaleen katkaissut Kärpät. Finaalisarja oli edennyt lupaavasti jo 3-0 -tilanteeseen JYPin eduksi enkä voinut olla lähtemättä Raksilaan toistamiseen. JYPin siirryttyä toisen erän alussa Ossi Louhivaaran alivoimahäkillä jo kolmen maalin johtoon, mestaruuden pystyi lähes maistamaan. 

Toisen erän loppussa Kärpät nousi kuitenkin jo maalin päähän ja vuorossa oli elämäni pisimmältä tuntunut kaksikymmen minuuttinen. Jari Jääskeläinen kuitenkin päästi 8 bussilastin voimin Ouluun tulleen JYPin fanikatsomon ja joukkueensa piinasta - mestaruusjuhlat saattoivat alkaa. Jos Kalpa-sarjan voittaminen oli ollut sanoinkuvailematonta, seurahistorian ensimmäinen mestaruus paikan päällä seurattuna oli täysin käsittämätöntä. Ensi kertaa joukkue, jota kannatin, pärjäsi. 

Mestaruus aiheutti siis allekirjoittaneelle hiusten värjäyksen, mutta myös myöhästymisen lukion pitkän matematiikan vektori-kurssilta. Jälkimmäisen seurauksista kärsitään vieläkin. Saman vuoden marraskuussa muutin ensimmäistä kertaa elämässäni Jyväskylään – hurrikaanisydän oli löytänyt kotiin. Uskon olleeni yksi harvoista "etäjypeistä" siihen mennessä, jos mukaan lasketaan vain aiemmin Jyväskylässä asumattomat JYP-fanit.

Pettymykseen ja samalla pronssiin päättyneellä kaudella en kuitenkaan ehtinyt peleissä kamalasti ravamaan tiiviin harjoitusrytmini takia, vaikka Jyväskylässä vihdoin asuinkin. Kaudesta ei kauheasti muuta ole jäänyt muistiin kuin Sami Vatasen nousu puskista liigatasolle ja Senaattori Wallinheimon jäähyväiseksi jääkiekkokaukaloille pelaama nollapeli pronssiottelussa.

2010-11 kaudella pääsin seuraamaan kausikortin turvin tilastojen valossa SM-liigahistorian huikeinta kotikaukalossa pelattua jääkiekkoa. Kauteen mahtui runkosarjassa vain kaksi tappiota kotona. Mestaruus tuntui karkaaminen tuntui kulminoituvan Vatasen loukkaantumiseen, mutta mieltä piristi Leijonien kultainen kevät Bratislavassa. "Poika Saunoo" olisi kyllä ehdottomasti kuullostanut paremmalta JYPin kuin HIFK:n mestaruusjuhlissa.

2011-12 kausi meni pitkälti varusmiespalvelusta suorittaessa ja Puolustusvoimien byrokratian takia jäi ratkeiseva finaali vain radiosta kuunneltavaksi. Muut Hippoksella pelatut playoff-ottelut pääsin onneksi seuraamaan paikan päältä ja ehdin käymään yrittämässä Narrien pudotusta suoraan neljännessä välierässä Ilmalassa, tuloksetta. Tällä kertaa Vatasenkaan loukkaantuminen ei estäny seurahistorian toista mestaruutta.

Tällä hetkellä opintojen takia seuraan suurimman osan peleistä kiekkoradion välityksellä Suomenlahden toiselta rannalta, Tallinnasta käsin, mutta se ei ole menoa haitannut. Keski-Suomeen eksyessäni olen aina peleihin pyrkinyt pääsemään. Vaikka JYPin menestys onkin kuluvalla kaudella ollut vaatimattomampaa kuin mihin viime vuosina on päässyt tottumaan, olen seurannut hurrikaanilauman otteita tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin. Edes muutto toiseen maahan ei ole estänyt sitä.

Etäjypi igen.