III Talli - Hippoksen Synergia-areena

Helvetin Esikartano, Hippoksen Hornankattila - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ennen kuin paneudun yhtään tarkemmin Jyväskylän kiekkopyhättöön, valoitan pikaisesti omaa taustaani kirjoittajana.

Itseni ilmaiseminen niin suullisessa kuin kirjallisessa muodossa on aina viehättänyt minua. Suullisesti olen joutunut ja/tai päässyt pitämään juontoja sekä puheita eri tilaisuuksissa ja vapaa-ajallakin olen tuonut omat mielipiteeni vahvasti esille. Lapsuudessani lukeminen oli urheilun ohella minulle tärkeä harrastus ja olenkin sitä kautta saanut kattavan sanavaraston hyödynnettäväkseni.

Yläasteen äidinkielessä kunnostauduin kirjoittamalla koetilanteessa vedonlyönnin johdosta eroottisen novellin. Seurauksena oli vedonlyönnin voitto, kiitettettävä arvosana ja aineen alareunassa opettajan kommentti : "Johan oli värikästä kuvailua". Äidinkielen YO-esseistä kirjoitin kahdesti viittä vaille täydet pisteet, kokonaissaldon jääden kuitenkin molemmilla kerroilla kahden pisteen päähän Laudaturista.

Tällä hetkellä työskentelen Superpesiksellä mediatehtävissä, joten kokemusta urheilukirjoittamisestakin löytyy. Jos luet tätä virkettä, se tarkoittaa sitä, ettet ole vielä nukahtanut tai sulkenut selaimeltasi tätä välilehtä ja pääset itse varsinaisen tekstin pariin.

Valitettavava fakta jyväskyläläisestä hallikulttuurista on se, että Rautpohjankadun päädyn seisomakatsomon muuttaminen keskeltä istumapaikoiksi (hurrikaanikatsomoksi) tappoi tunnelmaa Hippokselta yhtä tehokkaasti kuin hurrikaanilauma vastustajan ylivoimia viime keväänä.

Tilannetta omalla ironisella tavallaan kuvasti se, että viime keväänä hallin samassa päässä olevat kaksi seisomakatsomoa "joutuivat" huutaamaan toisilleen Stadin Kingien tyyliin: "toinen puoli huutakaa meille". Vaikka katsomoiden välinen etäisyys on 50 metrin luokkaa, en meinannut kuulla rumpuryhmän puolelle toisen puolen huutoa. Vaikka äänen kuuleminen molempien ryhmien huutaessa samaan suuntaan eikä vastakkain on tietysti haastavampaa, on meillä keskisuomalaisilla vielä matkaa HIFK:n fanien tuottamaan pauhuun finaaleissa 2011: http://www.youtube.com/watch?v=DGSUAArEZQI  .

Tällä hetkellä otteluissa rumpuryhmän puoleinen seisomakatsomo on ainut osa hallia, josta lähtee ääntä. Hallin A-puolella sijaitseva katsomo taputtaa mukana, heiluttaa fanilippuja, esittelee Lahden Rami-, Kuningas Eric- ja muita kaksikeppisiä ja huutaa korkeintaan "toimihenkilöiden" voimin mukana. Hienoja kaksikeppisiä ovat pojat saaneet kyllä aikaiseksi - iso plussa siitä!

Tällä kaudella kyseinen katsomo on vakiintunut allekirjoittaneen seisomapaikaksi, sillä en jaksa joka peliin raahata korvatulppia mukaani pystyäkseni seisomaan rumpujen vieressä. Välissä oleva hurrikaanikatsomo estää järkevästi oman mukana huutamisen, sillä yksittäiset huudot, joita yritetään huutaa kaukaa isomman porukan tahdissa, kuulostavat usein harvaisen rumilta muiden katsojien korvissa. Olenkin keskittynyt tällä kaudella huutamaan satunnaisesti sponttaanisia kannustushuutoja suoraan pelaajille ja taputtamaan rytmien tahdissa.

Yksittäisistä huutojen rumuudesta hyvänä esimerkkinä on rumpuryhmän puoleisessa kulmakatsomossa asustava Eric Perrinin Game Worn-pelipaitaan sonnustautunut nainen. On hienoa, että ko. nainen elää tunteella mukana, mutta esimerkiksi Tuijan alivoimamaali-huudon käyttäminen on naurettavaa. Tarkoitus on kuitenkin varmasti hyvä. Keskisuomalaiseen fanikulttuuriin palaan kuitenkin hyvinkin yksityiskohtaisesti tulevissa blogeissani.

Valoisampaa pilkahdusta hallin tunnelmasta oli havaittavissa perjantaina 4.1 pelatussa Ilves-ottelussa. Ennen illan ottelua, JYP oli viiden ottelun tappioputkessa ja paikalle olikin vaivautunut siihen mennessä kauden toiseksi alhaisin kiekkoyleisö (3663). Silti tunnelma kilpaili kauden parhaimmasta paikan päällä seuraamieni otteluiden keskuudessa. Tuttu tunnelma alkoi hiljalleen palata Hippokselle.

Yleisö antoi pitkästä aikaa isolla kädellä tukea hurrikaanilaumalle, johtuen osittain käsittämättömistä tuomariratkaisuista. Raitapaidatkin saavat vielä oman osuutensa verbaalisesta hyväilystäni kevään aikana blogissani. Valitettavasti mainitsemani hyvä tunnelma oli loppujen lopuksi seuraavien pelien havaintojeni perusteella tietynlaista illuusiota.

Seuratessani pelin tuoksinnassa,tunnelman jo kohottua, muuta yleisöä havaitsin, että vain harvat oikeasti taputtivat. Tilavuudeltaan litroissa mitattuna minimaalisen kokoinen Synergia-areena antaa koollaan paljon anteeksi. Koko yleisön yhtyessä kannustukseen, meillä on potentiaalia nostaa vielä roimasti desibelejä Hippoksella ja tehdä siitä jälleen vastustajille täysin vastenmielinen paikka pelata.

Viimeiset neljä kautta SM-liigan parhaimpana kotijoukkueena tunnettu JYP on valahtanut täksi kaudeksi tavallisten kuolevaisten joukkoon. Viime aikojen otteet ovat olleet parempia, mutta alkukadesta esitykset Hippoksella olivat luvattoman huonoja. Voi niitä aikoja, kun Jyväskylän pienessä kaukalossa Pihlström ja Riska olivat ehtinyt jyrätä ensimmäisen 10 minuutin aikana puolet vastustajan pelaajista kaukalon päädystä läpi.

Seurajohdon kannalta nykyinen hallijärjestys on varmasti huomattavasti tuottoisampi. Jukka Seppänen kumppaneineen on kuitenkin viime kausina onnistunut sangen hyvin SM-liigan pienimmän hallin täyttämisessä. Yleisökeskiarvo on pyörinyt 90% ympärillä maksimikapsiteetista - kunnioitettava saavustus. Tällä kaudella vastaavaan Suomessa ovat pystyneet vain HIFK ja Kärpät. 

Kova prosentti kielii siitä, että isommalle hallillekin olisi varmasti käyttöä. Keski-Suomeen voisi soveltua noin 7000-7500 henkeä vetävä kiekkopyhättö, mutta nykyisessä taloustilanteessa sellaisesta on turha haaveilla. Tunnelman kannalta on toki parempi pelata 90% täydessä hallissa kuin puolityhjissä, yli 10 000 henkeä vetävissä, Hartwall- tai HK-areenoissa.

Kapasiteetti supistui hurrikaanikatsomon myötä 4618:sta 4500:een. Nykyisin istumapaikkoja on 3226 ja seisomaan mahtuu ainakin nimellisesti 1274 silmäparia. Etenkin viime keväänä vaikutti kuitenkin kovasti siltä, että nykyisellään seisomakatsomoihin myydään selkeästi todellista kapasiteettia enemmän lippuja.

Fanien silmiin JYPin kausikorttien hinnat ovat täyttä ryöstöä. Paikka seisomakatsomoon talveksi maksaa 250 euroa, mutta ollessasi opiskelija, maksat 30 "irtolipusta" noin 260 euroa. Tarkka hinta riippuu tammikuun tasauksen vastustajasta, sillä isot herrat ovat todenneet Kalpan, Kärppien, Jokereiden tai HIFK:n näkemisen olevan 2 euroa kalliimpaa verrattuna muihin liigajoukkueisiin.

Jos opiskelijana ehdit kauden 30:sta kotiottelusta vain 28:aan, tulee siis halvemmaksi ostaa joka kerta lippu erikseen. Vastaavasti Ilmalassa kausikortti opiskelijalle kustantaa 109 euroa, jolloin jo kauden yhdeksäs ottelu Hartwall Areenalla on narrilauman kannattajalle ilmainen. 

Tässä kohtaa on tietysti huomioitava, että JYP saa joka tapauksessa hallin lähes täyteen myytyä ottelussa kuin ottelussa, joten kausikorttien hinnat voidaankin pitää korkeana. Jokerit pystyy myös varmasti nettoamaan otteluiden aikaisella oheismyynillä JYPiä enemmän, joten liikkeelle halvemmat kausikortit ovat ymmärrettävissä. Käsittääkseni alhaiset hinnat ovat myös pyrkimys paremman tunnelman luomiseen, joten hatunnosto siitä Harkimo-Kekäläis -akselille.

Viime kausina JYP on pystynyt myymään lähes 70% istumapaikoista kausikortteina. Teoriassa hallin yleisömäärän nostaminen 90 prosentista 100:aan on hankalaa, sillä tarjolla on pääasiassa vain yksittäisiä istumapaikkoja katsomoiden alaosista tai mattimyöhäisille betonipilaripainotteisia näköaloja seisomakatsomoiden kulmista.

Oheisesta linkistä voit halutesessasi vertailla JYPin kausikorttien hintaa muiden SM-liigajoukkueiden vastaaviin: 

http://lefti.fi/sm-liiga/tpslla-halvin-kausikortti-bluesilla-kallein/

JYPillä kausikortti seisomaan maksaa tosiaan 250 euroa, eikä 120 euroa, kuten leftin sivusto väittää. Kymmennellä tusinalla euroja vain lapsi pääsee runkosarjan ajaksi Hippokselle. Halvimmillaan fanit pääsevät otteluihin Turussa, jossa kausipiletti maksaa vain 90 euroa TPS:n juhlavuoden, joka on muuten pelillisesti mennyt harvinaisen putkeen, kunniaksi.

Seuraavan ja samalla neljännen blogaukseni aihe keskittyy yksittäiseen ottelutapahtumaan Synergia-areenalla.

Nägemiseni!

Ohessa vielä linkki Pelicans-toimittajan viime keväänä tekemään videoraporttiin Synergia-areenasta: http://www.youtube.com/watch?v=g0mWJ61_zAc 

II Moottori käyntiin - kirjoittajan historia jääkiekon parissa

Austatud lugejad,

Allekirjoittaneen täytyy heti kättelyssä mainita, ettei omaa jääkiekkotaustaa pelaajana ole olemassa. Huikein saavutus luistimet jalassa löytyy keväältä 2008, kun toimin yläasteemme kaukalopallojoukkueen maalivahtina Espoon koulujen välisessä sarjassa. Kaulaamme ripustettiin lopputurnauksen jäljiltä pronssiset mitalit ja omani on jo moneen kertaan ehtinyt pölytty laatikon pohjalla. 2010 pääsiäisenä kuuluin myös kaukalopallo-ottelussa voittavaan osapuoleen pesäpallojoukkueemme virkistysviikonlopussa.

Suomeksi sanottuna jääkiekkotietämykseni perustuu pitkälti penkkiurheiluun ja "kirjatietouteen" kuin omakohtaisiin kokemuksiin kaukalossa. Kirjoituksieni persepektiivi tuleekin siis olemaan enemminkin katsomo- kuin jäänpinta-tasoa.

Ensimmäinen varsinainen kosketukseni jääkiekkoon ja SM-liigaan on joulukuulta 1999, ollessani seitsemän vanha. Paikallisen K-Marketin kauppias tarjosi kanta-asiakkailleen liput Blues-Pelicans -otteluun. Kotijoukkue johti vähän ennen viimeistä minuuttia 4-1 ja pussinokat olivat saaneet ainoan maalinsa alivoimalla. Silti lahtelaiset onnistuivat kampeamaan itsensä tasoihin ilman maalivahtia ja nappasivat kaiken kukkuraksi jatkoajalla tarjolla olleen lisäpisteen mukaansa Hämeeseen.

Seuraavana keväänä sain ihastella Leijonien otteita Pietarissa pelatuissa MM-kisoissa television ruudun välityksellä. Jukka Hentusen kaatuessa laukaistu maali Kanadan verkkoon pronssiottelussa innoitti tietysti minut ja muut naapuruston lapset kokeilemaan samaa pihapeleissä. Asfaltilla lämpimässä kevätsäässä t-padoissa pelatuiden otteluiden jälkeen laastareille oli kysyntää.

Ensimmäiset muistot JYPistä löytyvät vuodelta 2003. Olin jo aiemminkin käynyt keskisuomalaisten peleissä, sillä mummolani on Jyväskylässä ja pääsin syys-, joulu- ja hiihtolomilla Pappani tuttavan siivellä ilmaiseksi otteluihin. Tuona keväänä JYP johti puolivälieriä jo 3-1 Kärppiä vastaan, mutta niin vain loppui traktorista bensa. Taisi toisaalta tuohon aikaan toisaalta kyse olla painomusteesta ja/tai puutavarasta - ainakin, jos asiaa verrannollistaa vuosituhannen alun pääsponsoreihin, Kopijyvään ja Ouluxiin.

Seuraavana itsenäisyyspäivänä pelattiin JYPin 80-vuotisjuhlaottelu Bluesia vastaan. Peli itsessään päättyi tasan 2-2, mutta ottelusta jäi kirkkaimpana mieleen katsomoon lentänyt kiekko, jonka sain itselleni. Pikkumusta ei kuitenkaan suinkaan tipahtanut omaan syliini vaan muuan lähellä istuneen Hannu Aravirran rinnuksille. Valmentajalegenda antoi pelivälineen minulle muistoksi ja nimikirjoituksen ottelulehtiseen - riitti siinä kotona kerrottavaa.

*Korjaus*: Seuraamani ottelu olikin puhtaasti jääkiekkoon erikoistuneen JYPin 25-vuotisjuhlaottelu, joka pelattiin 15.02.2003. Jännä sattuma myös, että tuo seuraavana itsenäisyyspäivänä pelattu ottelu päättyi 2-2 Bluesia vastaan. Aravirran läsnäololle löytyy myös parempi syy, sillä tuohon aikaan hän vielä oli maajoukkueen päävalmentaja.

Tämän jälkeen seurasikin historiassa muutama vuosi, joista ei JYPin osalta ole kauheasti jälkipolville kerrottavaa. Kausi 2007-2008 antoi kuitenkin uskoa paremmasta. Kova kolaus itselleni oli Sinuhe Wallinheimon myynti kesken kauden ruplakaukaloihin. Sinkku oli ollut siihen saakka kautta minunkin luottovahtini – liigapörssissä. 

Kauden aikana tuli Espoosta käsin käytyä kahdesti Ilmalassa seuraamassa, kun hurrikaaniryhmä pöllytti Jokereita. Keväällä kuitenkin tuli noutaja Tampereen kirvesrintojen muodossa. Katkerana jouduin kotisohvalta seuraamaan, kun kesäloma koitti jo maaliskuussa. Vielä ei ollut JYPin kevät.

Syksyllä muutin turvallisen kehä 3:n sisältä Etelä-Pohjanmaalle pesäpallon perässä, perheeni suunnatessa samalla Jyväskylään. Ensi kertaa itselläni oli todellisuudessa mahdollisuus päästä katsomaan JYPin pelejä lähes säännöllisesti. Ja mikäs siinä oli katsoessa, kun peli kulki. Uusitun hallin käytävillä raikasi pelin jälkeen aikanaan c-kasetille nauhoitettu "JYP On Rautaa" ja kotiottelut olivat helmikuun puolesta välistä alkaen loppuunmyytyjä.

Tammikuulle osunut tappioputki koetteli hetkellisesti allekirjoittaneen uskoa ja päätin hurrikaanilauman vaeltaessa syvissä vesissä lupautua värjäämään tukkani blondiksi, jos Kanada-malja sinä keväänä Jyväskylään päätyisi. Robottikiekoksi mediassa leimattu keskisuomalaisten pelitapa tuotti kuitenkin ensimmäisen runkosarjan voiton Jyväskylään 17 vuoteen. 

Allekirjoittaneen sydän jätti kylläkin muutaman lyönnin välistä Kalpan noustessa 4-0 -tilanteesta jo 4-5 -johtoon runkosarjan viimeisillä kierroksilla pelatussa ottelussa. JYP-tasoitus syntyi kuitenkin onneksi peräti yhdeksän sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä ja kaksi pistettä jäi Suomen Ateenaan Jani Tuppuraisen suorituksella voittomaalikilpailussa. 

Pudotuspelit olivatkin sitten hurrikaanilauman näytöstä. Elämäni ensimmäinen fanimatka vei minut välierissä Savon sydämeen, jossa paikallisista keltamustista pelureista ei kuitenkaan ollut vastusta. Seuraavalla viikolla pääsin osallistumaan seurahistorian kolmannen finaalipaikan varmistamiseen täpötäydellä Synergia-areenalla, jossa tunnelma oli ottelun aikana ja etenkin päätyttyä sanoinkuvailematon. 

Finaaleissa vastaan asettui kuusi kevättä aikaisemmin tylysti hurrikaanilauman pudotuspelitaipaleen katkaissut Kärpät. Finaalisarja oli edennyt lupaavasti jo 3-0 -tilanteeseen JYPin eduksi enkä voinut olla lähtemättä Raksilaan toistamiseen. JYPin siirryttyä toisen erän alussa Ossi Louhivaaran alivoimahäkillä jo kolmen maalin johtoon, mestaruuden pystyi lähes maistamaan. 

Toisen erän loppussa Kärpät nousi kuitenkin jo maalin päähän ja vuorossa oli elämäni pisimmältä tuntunut kaksikymmen minuuttinen. Jari Jääskeläinen kuitenkin päästi 8 bussilastin voimin Ouluun tulleen JYPin fanikatsomon ja joukkueensa piinasta - mestaruusjuhlat saattoivat alkaa. Jos Kalpa-sarjan voittaminen oli ollut sanoinkuvailematonta, seurahistorian ensimmäinen mestaruus paikan päällä seurattuna oli täysin käsittämätöntä. Ensi kertaa joukkue, jota kannatin, pärjäsi. 

Mestaruus aiheutti siis allekirjoittaneelle hiusten värjäyksen, mutta myös myöhästymisen lukion pitkän matematiikan vektori-kurssilta. Jälkimmäisen seurauksista kärsitään vieläkin. Saman vuoden marraskuussa muutin ensimmäistä kertaa elämässäni Jyväskylään – hurrikaanisydän oli löytänyt kotiin. Uskon olleeni yksi harvoista "etäjypeistä" siihen mennessä, jos mukaan lasketaan vain aiemmin Jyväskylässä asumattomat JYP-fanit.

Pettymykseen ja samalla pronssiin päättyneellä kaudella en kuitenkaan ehtinyt peleissä kamalasti ravamaan tiiviin harjoitusrytmini takia, vaikka Jyväskylässä vihdoin asuinkin. Kaudesta ei kauheasti muuta ole jäänyt muistiin kuin Sami Vatasen nousu puskista liigatasolle ja Senaattori Wallinheimon jäähyväiseksi jääkiekkokaukaloille pelaama nollapeli pronssiottelussa.

2010-11 kaudella pääsin seuraamaan kausikortin turvin tilastojen valossa SM-liigahistorian huikeinta kotikaukalossa pelattua jääkiekkoa. Kauteen mahtui runkosarjassa vain kaksi tappiota kotona. Mestaruus tuntui karkaaminen tuntui kulminoituvan Vatasen loukkaantumiseen, mutta mieltä piristi Leijonien kultainen kevät Bratislavassa. "Poika Saunoo" olisi kyllä ehdottomasti kuullostanut paremmalta JYPin kuin HIFK:n mestaruusjuhlissa.

2011-12 kausi meni pitkälti varusmiespalvelusta suorittaessa ja Puolustusvoimien byrokratian takia jäi ratkeiseva finaali vain radiosta kuunneltavaksi. Muut Hippoksella pelatut playoff-ottelut pääsin onneksi seuraamaan paikan päältä ja ehdin käymään yrittämässä Narrien pudotusta suoraan neljännessä välierässä Ilmalassa, tuloksetta. Tällä kertaa Vatasenkaan loukkaantuminen ei estäny seurahistorian toista mestaruutta.

Tällä hetkellä opintojen takia seuraan suurimman osan peleistä kiekkoradion välityksellä Suomenlahden toiselta rannalta, Tallinnasta käsin, mutta se ei ole menoa haitannut. Keski-Suomeen eksyessäni olen aina peleihin pyrkinyt pääsemään. Vaikka JYPin menestys onkin kuluvalla kaudella ollut vaatimattomampaa kuin mihin viime vuosina on päässyt tottumaan, olen seurannut hurrikaanilauman otteita tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin. Edes muutto toiseen maahan ei ole estänyt sitä.

Etäjypi igen.

I Avain virtalukkoon - blogin avaus

Arvoisat lukijat,

Edessänne on uuden Hurrikaaniblogin ensimmäinen teksti. Tarkoituksenani on aloittaa säännöllinen kirjoittaminen jääkiekosta, kuitenkin keskittyen lähinnä JYPiin. Kevään mittaan suunnitelmissani on julkaista enemmän tai vähemmän punamustavalkoisten lasien takaa naputeltuja artikkeleita kerran tai kahdesti viikossa.

Ensimmäisen viikon aikana blogiini tulee kuitenkin ilmestymään todennäköisesti kolmekin tekstiä. Blogin jatko tämän kevään ja kauden jälkeen riippuu monesta tekijästä. Siihen vaikuttavat niin teiltä saamani palaute, polttavien aiheuden ilmaantuminen jääkiekkotaivaalle kuin allekirjoittaneen motivaatio ja aikataulu. Lusikkansa soppaan tuovat myös varmasti runosuoneni sykkimisherkkyys ja muusien löytyminen.

Kirjoitelmani tulevat sisältää värikkäitä kielikuvia, monipuolista sanastoa ja voimakkaita kärjistyksiä. Kaikkea kirjoittamaani ei siis aina tule ottaa aivan kirjaimellisesti vaan ajoittain on kyettävä lukemaan myös niiden kuuluisien rivien väleistä. Allekirjoittanut sanoutuu jo tässä vaiheessa vapaaksi kaikista reaktioista, joita blogin lukeminen tulee lukijoissa mahdollisesti aiheuttamaan.

Tarkoituksenani on käsitellä tulevan kevään aikana muun muassa seuraavia aiheita:

• Hippoksen Synergia-areena - halli itsessään ja yksittäinen ottelutapahtuma 
• JYPin fanitoiminta
• JYPin imago
• JYPin pelitapa ja tulevaisuus
• JYP organisaationa ja Akatemian rooli osana sitä
• Tuomaritoiminta
• Analyysejä JYPin otteista ja otteluista (otteluraporteissa kerrotaan, miten otteluissa kävi - tarkoitukseni on nostaa sellaisia asioita esiin, jotka eivät kyseistä raporteista ilmene ja jotka ovat pistäneet omaan silmääni.9

Jos kävisi niin hullusti, että joku oikeasti haluaisi kuulla ajatuksiani muistakin aiheista, voi minuun vapaasti ottaa yhteyttä. Kaikenlainen palaute, niin negatiivinen kuin positiivinenkin, on lämpimästi tervetullutta - jopa suotavaa. Osa kirjoittamista asioistani on sellaisia, joita ei välttämättä ole uskallettu tai haluttu sanoa ääneen. Toisaalta juuri tuo asioista vaikeneminen on suuri syy blogini syntymiselle.